Avustajakoira Zara in memoriam 2/2

On tietysti sanonta, että "aika parantaa haavat". Tottahan se on... Nyt kun Zaran kuolemasta on kulunut aikaa, niin pikkuhiljaa helpottaa.

Zara tuli minulle sellaisessa vaiheessa, jossa elämäntilanteeni oli suurelta osin muuttunut. Avustajakoiran tulon myötä sain muuta ajateltavaa ja jouduin uuden haasteen eteen: minulla oli avustajakoira, joka piti kouluttaa minun tarpeitani vastaamaan.

Kesä Zaran kanssa kului lenkkeillen lähimaaston lenkkipoluilla. Kesästä on ihania muistoja ja onneksi myös valokuvia :-)

Viime kesästä mieleen jäi tietysti nuo aurinkoiset päivät. Toki sadettakin oli. Joskus vettä tuli todella paljon. Ymmärrettävästi silloin ei ollut kameraa mukana.

Kuten tuossa aiemmin kerroin, Zara tuli minulle aika "hyvään saumaan". Vuosi 2016 toi elämääni kolme tragediaa, joista Zaran menehtyminen oli yksi.

Tällä hetkellä odottelen uutta avustajakoiraa. Tiedän kyllä, että niitä ei ole "hyllyssä", joten voin joutua odottamaan pitkäänkin :(

Tarkoitukseni oli blogata avustajakoiran kanssa elämisestä, mutta asiat eivät menneet kuten suunnittelin. Joudun siis muuttamaan suuntaa. Tästä lähtien kirjoittelen muista itselleni tärkeistä asioista (luonnonkosmetiikka, kynsilakat...). Ehkä myös elämää helpottavista apuvälineistä. Pysy kuulolla :-)

Avustajakoira Zara in memoriam 1/2

Ikäviä asioita tapahtuu. Avustajakoirani Zara menehtyi marraskuussa 2016.

Olimme Zaran kanssa lenkillä. Koira oli "vapaa"-käskyn alla, joten se sai juoksennella minne halusi (olimme metsätiellä). Huomasin, että Zara sai "hajun" jostain ja lähti sen perään. Jos näin kävi aiemmin, niin koira tuli hyvin pian takaisin. Nyt ei tullut. Huutelin aikani ja etsinkin jonkin aikaa erään koiran ulkoiluttajan kanssa. Tuloksettomana lopetimme etsinnät ja palasin kotiin. Ajattelin, että kyllä Zara kohta tulee kotiin.

Kun Zara ei tullutkaan kotiin, niin laitoin parin tunnin kuluttua ilmoituksen fb:n Karkurit-ryhmään ja soitin poliisille.

Aika pian poliisi soittikin minulle. Partio oli lähistöllä ja kysyivät, että voisivatko tulla käymään. Kaksi poliisia tuli ja he kyselivät, että millainen koira ja missä katosi. Sitten toinen poliisi sanoi: "Meillä on ikävää kerrottavaa, koira on löytynyt kuolleena metsästä." PUM! En ollenkaan odottanut tuollaista.

Sovimme, että poliisit vievät koiran Viikkiin (Yliopistollinen eläinsairaala). Koira oli Invalidiliiton omistuksessa ja todennäköisesti se avattaisiin kuolinsyyn selvittämistä varten. Invalidiliiton avustajakoira-asiantuntija oli matkalla minun luokse, mutta käänsikin autonsa kohti Viikkiä.

Tämä kaikki tapahtui perjantaina iltapäivällä. Zara avattiin Viikissä ja parisen viikkoa tapahtuman jälkeen sain tietää kuolinsyyn. Homma oli selkeä: koira oli syönyt maahan heitettyä leipää ja  tukehtunut leipäpalaan! Ei voi olla! Näin vaan kävi. Onneksi ei ollut myrkkyä (mitä tietysti ensiksi ajattelin). Ahne labbis löytää maahan heitettyjä leipäpaloja ja tietysti syö ne. Ja sitten tukehtuu kuoliaaksi.

Surin tuota tapahtumaa kovasti. Meni parisen viikkoa aikaa, kunnes pystyin katsomaan Zarasta otettuja kuvia. Nyt vasta pystyn kirjoittamaan tästä. Olin aika tarkalleen vuosi aikaisemmin vienyt meidän 15-vuotiaan villakoiran eutanasia-piikille :-(

Onneksi meillä on vielä sentään halipulaa helpottamassa vanha kääpiövillakoira-Betty :-)

Tämä postaus jatkuu viikon päästä...